Mongoliangerbiili

Mongoliangerbiilin luonnollista elinympäristöä ovat Mongolian kuivat arot ja puoliaavikot. Se on liikkeellä melko paljon päiväsaikaankin. Elinikä on yleensä neljästä kuuteen vuotta.

Toisinaan lemmikeiksi myydään muitakin lähisukuisia, lähinnä pohjoisafrikkalaisia lajeja. Duprasi eli paksuhäntägerbiili eli rasvahäntägerbiili eli rasvahäntäjirdi on mongoliangerbiiliä kookkaampi, rauhallisempi ja yöaktiivinen. Sen erikoispiirteenä on vesi- ja rasvavarastona toimiva pullea kalju häntä.

Shawin jirdi eli rannikkojirdi näyttää mongoliangerbiililtä mutta on kookkaampi ja vähemmän vilkas.

Egyptingerbiili eli pohjoisafrikangerbiili puolestaan on monessa suhteessa mongoliangerbiilin kaltainen mutta pienikokoisempi.

Hiekkarotta on sekin nimestään huolimatta gerbiilien sukulainen. Hiekkarotan ruokinta on erityisen vaativaa, koska se syö luonnossa vain muutamia harvoja kasvilajeja, ja vastaavan ravinnon jäljittely kotioloissa vaatii paljon asiantuntemusta.

Luolaverkostoja ja loikkimista

Mongoliangerbiilin luonnollisessa elinympäristössä maaperä on enimmäkseen hiekkaista, ja kasvillisuus koostuu ruohoista ja pensaista. Mongoliangerbiili ei kiipeile, mutta se pystyy loikkimaan metrinkin mittaisia hyppyjä.

Petojen saaliiksi joutumiselta välttyäkseen mongoliangerbiilillä on myös epätoivoisempi keino selviytyä hätätilanteista. Sen hännästä kuoriutuu iho irti koko pituudelta, jos hännästä otetaan kiinni. Tästä syystä hännän kanssa on kotonakin oltava varovainen, eikä siitä saa missään tilanteessa ottaa kiinni.

Mongoliangerbiilit kaivavat asunnokseen maanalaisen käytäväverkoston. Kaivaminen ja tunneleissa kulkeminen ovat niille tärkeitä asioita kotonakin. Toinen intohimo on jyrsiminen. Kaikki lemmikkeinä pidetyt jyrsijälajit tarvitsevat kovaa purtavaa, kuten lehtipuiden oksia, mutta mongoliangerbiilillä jyrsimisen tarve on erityisen voimakas. Kotona niille voi antaa tyhjiä pahvirasioita tai paperia revittäviksi.

Turkkinsa mongoliangerbiili huoltaa kieriskelemällä hienojakoisessa hiekassa. Myös kotona gerbiilit tarvitsevat tilaisuuden säännöllisiin hiekkakylpyihin.

Elämää perhekuntina

Luonnossa mongoliangerbiilit elävät perheinä, joihin kuuluvat naaras, uros ja niiden jälkeläiset muutamasta viimeisimmästä poikueesta. Päinvastoin kuin useimmilla muilla jyrsijöillä, myös uros osallistuu poikasten hoitoon. Aikuistuneet naarasjälkeläiset eivät yleensä saa omia poikasia niin kauan kuin ne asuvat vanhempiensa kanssa, vaan vasta jos ne lähtevät omille teilleen. Kotona tästä seuraa joissain tapauksissa se, että samassa terraariossa asuvan mongoliangerbiiliperheen naaraspoikaset eivät nekään ala vielä aikuisina lisääntyä. Näin ei kuitenkaan aina ole, joten se ei toimi tarpeeksi luotettavana ehkäisymenetelmänä.

Lajitoverien seura on mongoliangerbiileille tärkeää siitäkin syystä, että toistensa kosketteleminen, nuoleminen ja toisissaan kiinni nukkuminen ovat välttämättömiä niiden viihtymiselle. Mongoliangerbiili kaipaa nimenomaan toisen mongoliangerbiilin kosketusta. Vaikka oikein käsitelty mongoliangerbiili kesyyntyy hyvin, ihmisen kosketus ei riitä korvaamaan lajikumppanin kosketusta.

Kotonakin mongoliangerbiili siis tarvitsee viihtyäkseen oikein valitun lajitoverin.
Kotona pidettäviä mongoliangerbiilikaveruksia valittaessa kätevää on se, että poikasesta asti yhdessä kasvaneet mongoliangerbiilit pysyvät hyvinä ystävinä vielä aikuisinakin, olivat ne sitten uroksia tai naaraita. Tämä juontaa juurensa niiden elintavoista luonnossa, missä osa poikasista jää vanhempiensa pesään sukukypsyyden saavuttamisen jälkeenkin. Parasta on siis valita joko uroksia tai naaraita samasta poikueesta. Aikuinen mongoliangerbiili ei sen sijaan yleensä hyväksy uutta aikuista kaverikseen.