Kaivaminen

Valtaosa pikkulemmikeistä kaivajia

Lähes kaikki pikkulemmikit kuuluvat sellaisiin eläinlajeihin, jotka luonnossa kaivavat asunnokseen pitkiä maanalaisia käytäväverkostoja. Vain marsu ja chinchilla ovat poikkeuksia: ne eivät tunne mitään tarvetta kaivella maata. Kaivavia eläimiä puolestaan ovat kani, rotta, kaikki gerbiili- ja hamsterilajit, siperianmaaorava ja degu.

Lajien välillä on jonkin verran eroja kaivamisen tarpeen voimakkuudessa. Kaikille näihin lajeihin kuuluville eläimille on tärkeää päästä kulkemaan maanalaisissa käytävissä tai niitä muistuttavissa, kotitekoisissa tunneliverkostoissa. Kaikille lajeille ei kuitenkaan luultavasti ole yhtä tärkeää se, että ne saavat kaivaa tunnelinsa nimenomaan itse.

Hamstereilla, kääpiöhamstereilla ja siperianmaaoravilla on suuri kaivamisen tarve. Tämä onkin helppo ymmärtää, koska luonnossa näiden lajien jokainen yksilö kaivaa itse omat käytävänsä. Toisaalta hyvin innokkaita kaivajia ovat myös kaikki gerbiililajit ja degu. Gerbiilit elävät pariskunnittain tai pieninä perheryhminä, joissa jokainen osallistuu kaivamiseen, ja degut kaivavat peräti yhteistyössä. Pienempi kaivamisen tarve on muun muassa hiirillä, jotka luonnossa käyttävät usein valmiita koloja piilopaikkoinaan.

Kaivamisen tarpeessa on myös yksilöllisiä eroja samanlajisten eläinten välillä. Esimerkiksi kaneista naaraat ovat keskimäärin vähän innokkaampia kaivamaan kuin urokset. Rotistakaan kaikki eivät ole yhtä innostuneita kaivamisesta. Tämä saattaa johtua siitä, että kanit ja rotat elävät luonnossa suurempina yhteisöinä, joiden ”luolakaupungeissa” on usein käytettävissä edellisiltäkin sukupolvilta jääneitä käytäviä.

Terraario tai kaivelulaatikko

Kaikille kaivaviin lajeihin kuuluville eläimille olisi hyvä tarjota mahdollisuus kaivamiseen ainakin kokeeksi. Jos omat eläimet käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja alkavat kaivella, voi seuraavaksi miettiä, miten niille voi järjestää pysyvästi mahdollisuuden siihen.

Kaivelupaikka täyttää tarkoituksensa silloin, kun kaivettavaa ainesta on sen verran paljon, että eläimet pystyvät tekemään sinne todellisia maanalaisia käytäviä. Kaivamisen tarpeessa eläimelle oleellisinta ei ole pelkkä kaiveleva tassunliike sinänsä, vaan se, että tuloksena myös syntyy tunneleita, joihin eläin voi mennä. Pelkkä mullalla täytetty pesuvati ei siis riitä täyttämään esimerkiksi kanin kaivamisen tarvetta: kani saattaa kyllä pontevasti heitellä mullat sieltä ympäriinsä, mutta se kokee päässeensä kaivamisessa vasta juuri ja juuri alkuun, ja toisaalta huoneessa on sen jälkeen aika paljon siivottavaa.

Gerbiilejä ja kääpiöhamstereita pidetään usein lasiseinäisessä terraariossa, jonka pohjalle on helppo laittaa parin-kolmenkymmenen sentin kerros haapahaketta tai haapahakkeen ja kuivaheinän sekoitusta kaiveltavaksi.

Useimmat eläimet kaipaavat kuitenkin paljon enemmän tilaa kuin suurikaan terraario voi tarjota. Niille kaivamismahdollisuus on järjestettävä toisella tavalla. Jos eläimillä on korkea häkki, yksi mahdollisuus on ympäröidä häkin seinät alaosastaan 60–70 sentin korkeudelta esimerkiksi vanerilevyillä ja peittää häkin pohja noin 30 sentin kerroksella haapahaketta.

Jos taas eläimillä on käytettävissään kokonainen huone tai osa huoneesta, kätevin ratkaisu voi olla järjestää erillinen laatikko kaivelupaikaksi. Laatikolla voi olla pituutta ja leveyttä noin metri ja korkeutta puolisen metriä, jolloin sinne saa kätevästi laitettua noin kolmenkymmenen sentin kerroksen haapahaketta. Laatikosta ei kannata tehdä kovin paljon syvempää kuin puoli metriä, koska silloin kuivikkeen vaihtaminen puhtaaseen tulee hankalaksi.

Kuivike vaihdetaan puhtaaseen ajoittain, mutta ei tarpeettoman usein, jotta eläinten tekemät tunnelit eivät heti tuhoutuisi. Niin kauan kuin kuivike ei haise, sen vaihtamisella ei ole kiirettä.

Kaneista pienimmätkin ovat niin kookkaita, että kunnollisen kaivelumahdollisuuden tarjoaminen sisätiloissa on vaikeaa. Käytännössä toimivin keino järjestää kanille tilaisuus käytävien kaiveluun on ulkotarha.

Kuva: Helena Telkänranta